Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Meidän kanssa maalle?

Kuva
Viimeisen vuoden ajan olen tosissani haaveillut maalle muutosta ja olemme mieheni kanssa kartoittaneet erilaisia vaihtoehtoja (käytännössä olen selannut kaikenlaisia kohteita ja  kysynyt mieheltäni voisiko hän kuvitella asuvansa näissä paikoissa... yhteistuumin siis edetty!) Olemme saaneet budjetin asetettua ja haarukoineet meille sopivien etäisyyksien päässä olevia alueita. Ostoaikeita on hidastanut oikeastaan suurimmaksi osaksi vain se, että olisi kiva saada samalle alueelle myös tuttuja! Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Sunyu Kim Keväällä 2021 yhteisöasiat konkretisoituivat sen verran, että lähdin erään rakenteilla olevan yhteisön pohjatyön tekemiseen. Eli siis erilaisten käytännön asioiden selvittelyyn, kuten ihmisten organisointiin, mahdollisen yhtiömuodon pohdintaan, liiketoimintaehdotuksen tekemiseen ja esimerkiksi hirsitalopakettien kartoittamiseen. Minulla on pitkä tausta joukkueurheilusta ja olen vuosien varrella huomannut, että mitä suurempi porukka, sitä hitaammin asiat ylee

Kodiksi koulu?

Kuva
Lähiaikoina on tullut vastaan muutamia aivan upeita entisiä koulurakennuksia, jotka on muutettu moderneiksi kahden tai useamman ruokakunnan asunnoiksi. Mikä parasta, hintapyynnöt eivät ole olleet pilvissä, vaan erittäin kilpailukykyisellä tasolla perus omakotitaloihin nähden. Kuvien tekijänoikeudet Solid House / RE/MAX Mielenkiintoisia entisiä kyläkouluja löytyy ympäri Suomea. Toki suurten kaupunkien lähistössä hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin syvemmällä maaseudulla, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin! Kyläkouluissa on erilaisia pohjaratkaisuja, riippuen myös siitä onko kouluja jo lähdetty muokkaamaan asuinkäyttöön vai ei. Yhdessä keväällä löytämässäni kohteessa on esimerkiksi todella fiksu pohjaratkaisu, joka mahdollistaa kolme yksityisyyttä tarjoavaa asuntoa keittiöineen ja wc-tiloineen joka ruokakunnalle. Lisäksi rakennuksesta löytyisi myös upouusi puusauna yhdestä asunnosta, hyvänkokoinen yhteinen hengailutila sekä erillinen pihasauna. Myös järvi on aivan vieressä. T