Tekstit

Lapset yhteisössä

Kuva
Haluaisimme perustaa pienen yhteisön, jonka toiminnan keskiössä ovat nimenomaan lapset ja lapsiperheet arvoineen, tarpeineen ja rytmeineen.  Emme ole vielä toistaiseksi löytäneet paikkaa, joka tuntuisi sopivalta kodilta perheellemme. Vaikka olemassa olevissa yhteisöissä asuu myös paljon lapsia, olen saanut ainakin pintapuolisesti sellaisen vaikutelman, että yhteisöä kannattelevat arvot ja uusia jäseniä houkutteleva toiminta perustuvat muihin asioihin kuin perheemme keskiössä oleviin arvoihin ja tarpeisiin. Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / cottonbro Osallistuin elokuun lopulla GEN Europen koulutukseen , jossa käsiteltiin myös lasten asemaa yhteisössä. Keskusteluissa oli myös mukana yhteisöissä koko lapsuutensa ja nuoruutensa eläneitä, jotka jakoivat omia kokemuksiaan yhteisössä kasvamisesta. Puhujat mainitsivat yhteisössä varttumisen etuina muun muassa erilaisten päätöksentekotapojen ja  kommunikaatiotaitojen tietoisen harjoittelemisen, läheisyyden, luottamuksen, yhteistyön, luonnonlähei

Liikennevalot

Kuva
Edellisessä kirjoituksessa paneuduttiin erilaisiin yhteisön rakenteeseen liittyviin osa-alueisiin. Tämäkin kirjoitus liittyy yhteisön rakenteisiin sekä konfliktien ennaltaehkäisyyn - esittelen lyhyesti ja ytimekkäästi liikennevalomallin , jota voidaan käyttää yhteisön sisäisten odotusten selkeyttämiseksi. Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Rahul Pandit Malli tuli itselleni ensimmäisen kerran vastaan GEN Europen koulutuksessa. Se vaikutti niin näppärältä, että halusin jakaa sen muillekin! Joskus oletamme, että toiset ihmiset kokevat asiat yhtä tärkeinä kuin itse ne koemme. Omassa perusarjessakin on kuitenkin tullut huomattua, että k aikki eivät koe asioita samalla tavalla.  Jollekin äärimmäisen tärkeä asia voi olla toiselle lopulta melko vähäpätöinen.   Tiedät varmaan tunteen?  Tämän vuoksi on tärkeää keskustella yhdessä erilaisista julkilausumattomista odotuksista ja siitä, kuinka eri asioita arvotetaan yhteisötasolla.  Yhteisön jäseniin kohdistuvista odotuksista kannattaa puhua rehellis

Työläs mutta tärkeä rakenne

Kuva
Olen omalla yhteisötaipaleellani saanut melkeinpä kantapään kautta kokea, kuinka tärkeää rakenteen yhdessä pohtiminen on kaiken muun ihanan ja mukaansatempaavan yhteisöpöhinän lisäksi. Rakenteesta puhuessani viittaan samoihin asioihin kuin CLIPS-oppaassa, eli hallintoon, päätöksentekoon, johtajuuteen, tiedonkulkuun, omaisuuteen, juridiikkaan ja talouteen sekä lisäksi konfliktien ennaltaehkäisyyn ja ratkaisemiseen  ( CLIPS-opas , 53). Käytännössä nämä ovat siis ryhmän organisoitumiseen ja sopimuksiin liittyviä teemoja. Etenkin yhteisen asuinpaikan fiilistelyvaiheessa yhteisön rakenteellisten seikkojen pohtiminen voi tuntua hieman kuivalta kaiken muun ideoinnin ja toisiin tutustumisen lomassa. Ja niiden pohtiminen saattaa jäädä taka-alalle myös jo yhteisen elon alettua. Olemattomat rakenteet tulevat kuitenkin eteen ennemmin tai myöhemmin esimerkiksi konfliktitilanteissa yhteisten toimintatapojen ollessa epäselviä. Yhdessä päätetty ja selkeä rakenne luovat turvaa sekä yksilöille että koko

Visio, visio, visio

Kuva
Oletko miettinyt, miltä sinun unelmayhteisösi näyttää? Mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä tai minkä asioiden haluaisit olevan juuri sinunnäköisen yhteisön toiminnan keskiössä? Entä kuinka kommunikoida omat toiveet selkeästi muille ja löytää visioon sopivaa porukkaa? Kuvien tekijänoikeudet: Pexels / Skitterphoto / Burak Kebapci Mikä on visio? Entä missio? Visio vastaa kysymykseen " Mitä? ". Visiolla tarkoitetaan ihannekuvaa tai tulevaisuudennäkymää. Visiossa tiivistyy hankkeen suunta ja päämäärä.  Missio puolestaan vastaa kysymykseen " Miksi? ". Missiossa otetaan kantaa projektin syvempään tarkoitukseen.  Esimerkki visiosta ja missiosta ( CLIPS-opas, 4 ): " Visio: Yhteisökylä, joka tuottaa biodynaamista ruokaa ja yhteisöllisiä  kokemuksia. Missio: Arki, joka parantaa. " Visio ankkuroi yhteisön tavoitteen ja ohjaa yhteisön toimintaa. Visio tulisi pitää mielessä kaikessa toiminnan suunnittelussa, jotta yhteisön fokus pysyy selkeänä. Visio ohjaa niin hallinto

Webinaareja yhteisöistä kiinnostuneille

Kuva
Oletko kiinnostunut yhteisöllisestä elämäntavasta, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Tai oletko ehtinyt perehtyä aiheeseen jo melko paljon itseksesi, mutta kaipaisit mahdollisuutta keskustella ajatuksistasi ja verkostoitua muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa? Vai oletko kenties yhteisöasumisen konkari ja haluat tarkistaa, mitä kummaa keltanokat yhteisöistä oikein höpisevät? Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Helena Lopes Mikäli vastauksesi johonkin ylläolevaan kysymykseen on "KYLLÄ", mahtavaa! Sinulla on nimittäin nyt mahdollisuus osallistua maksuttomaan yhteisöllisyyttä käsittelevään webinaarisarjaan! Webinaareissa käydään läpi erilaisia yhteisöihin liittyviä teemoja, kuten esimerkiksi verkostoitumista, arvojen ja visioiden kartoittamista, käytännön työkaluja yhteisön alkutaipaleelle, erilaisia omistusmalleja sekä omavaraisuutta . Webinaarien tarkoituksena on toimia rentona verkostoitumismahdollisuutena ja vertaisoppimisen alustana kaikille yhteisöistä kiinnostuneille. E

Yhteisön ensiaskelia

Kuva
Kiinnostusta yhteisöllisyyteen on, mutta miten päästä alkuun? Jo yhteisön alkuvaiheen tunnusteluissa korostuu osallisuus, sitoutuminen ja motivaatio. Nämä ovat luonnollisesti tärkeitä elementtejä yhteisön arjen toiminnassa, mutta niillä on suuri painoarvo myös melko itsestäänselviltä tuntuvissa asioissa jo yhteisön alkutaipaleella, kuten toisiin yhteisöistä kiinnostuneisiin tutustumisessa ja vastuualuiden jakamisessa. Mikäli osallisuus, sitoutuminen ja motivaatio puuttuvat alla listatuissa yhteisön ensiaskelissa, voi hyvinkin olla että hieno hanke ei pääse alkumetrejä pidemmälle. Kuten Ajosenpää gradussaan kirjoittaa:  " Yhteisöllisyysprosessin luomisvaihe ansaitsee mielestäni tulla tutkituksi, koska se on  tärkeä vaihe yhteisön toimivuuden kannalta jatkossa ja se määrittää pitkälti  asuinyhteisössä toteutettavia sääntöjä ja normeja. Aikaisempien pro gradu -tutkielmien  (mm. Harjunen 2016; Gruborovics 2013) mukaan, mitä enemmän yhteisön  toimintatapoihin luomisvaiheessa panostetaa

Tutkittua tietoa yhteisöistä ja yhteisöasumisesta

Kuva
Yhteisöihin ja yhteisöllisyyteen perehtyessäni olen kiinnostunut entistä enemmän myös tutkitusta tiedosta näistä aiheista, omien ja muiden kokemusten reflektoinnin lisäksi. Ja tutkimuksiahan löytyy vaikka kuinka sekä suomeksi että englanniksi, ja varmasti monilla muillakin kielillä! Tähän kirjoitukseen on koottu vastaan tullutta tutkimusta sekä sosiologian alalta että muilta tieteen kentiltä. Toivottavasti tästä löytyy mielenkiintoista luettavaa myös muille aiheesta kiinnostuneille! Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Monstera Suomenkielisiä lähteitä: Ajosenpää, Kirsi-Marja. 2019.  Matkalla yhteisöasumiseen : Tutkimus kahdesta ryhmärakennuttamishankkeesta . Helsingin yliopisto. Osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/303163. Eronen, Karoliina. 2019.  Hiljaista turvallisuutta? Tutkielma sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta Sukupolvienkorttelissa . Helsingin yliopisto. Osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302871/Eronen_Sosiologia.pdf?sequence=2&is