Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Yhteisön ensiaskelia

Kuva
Kiinnostusta yhteisöllisyyteen on, mutta miten päästä alkuun? Jo yhteisön alkuvaiheen tunnusteluissa korostuu osallisuus, sitoutuminen ja motivaatio. Nämä ovat luonnollisesti tärkeitä elementtejä yhteisön arjen toiminnassa, mutta niillä on suuri painoarvo myös melko itsestäänselviltä tuntuvissa asioissa jo yhteisön alkutaipaleella, kuten toisiin yhteisöistä kiinnostuneisiin tutustumisessa ja vastuualuiden jakamisessa. Mikäli osallisuus, sitoutuminen ja motivaatio puuttuvat alla listatuissa yhteisön ensiaskelissa, voi hyvinkin olla että hieno hanke ei pääse alkumetrejä pidemmälle. Kuten Ajosenpää gradussaan kirjoittaa:  " Yhteisöllisyysprosessin luomisvaihe ansaitsee mielestäni tulla tutkituksi, koska se on  tärkeä vaihe yhteisön toimivuuden kannalta jatkossa ja se määrittää pitkälti  asuinyhteisössä toteutettavia sääntöjä ja normeja. Aikaisempien pro gradu -tutkielmien  (mm. Harjunen 2016; Gruborovics 2013) mukaan, mitä enemmän yhteisön  toimintatapoihin luomisvaiheessa panostetaa

Tutkittua tietoa yhteisöistä ja yhteisöasumisesta

Kuva
Yhteisöihin ja yhteisöllisyyteen perehtyessäni olen kiinnostunut entistä enemmän myös tutkitusta tiedosta näistä aiheista, omien ja muiden kokemusten reflektoinnin lisäksi. Ja tutkimuksiahan löytyy vaikka kuinka sekä suomeksi että englanniksi, ja varmasti monilla muillakin kielillä! Tähän kirjoitukseen on koottu vastaan tullutta tutkimusta sekä sosiologian alalta että muilta tieteen kentiltä. Toivottavasti tästä löytyy mielenkiintoista luettavaa myös muille aiheesta kiinnostuneille! Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Monstera Suomenkielisiä lähteitä: Ajosenpää, Kirsi-Marja. 2019.  Matkalla yhteisöasumiseen : Tutkimus kahdesta ryhmärakennuttamishankkeesta . Helsingin yliopisto. Osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/303163. Eronen, Karoliina. 2019.  Hiljaista turvallisuutta? Tutkielma sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta Sukupolvienkorttelissa . Helsingin yliopisto. Osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302871/Eronen_Sosiologia.pdf?sequence=2&is

Konsultointia yhteisöille

Kuva
Kasassa on yhteisöasumisesta kiinnostunut porukka, mutta alkuinnostuksen jälkeen näyttää siltä, että yhteisöprojekti ei oikein ota tuulta alleen. Mikä avuksi? Ulkopuolisen, yhteisöihin ja ihmisryhmien toimintaan perehtyneen apu voisi antaa tarvittavaa puhtia yhteisön alkutaipaleelle, jotta yhteisöhaaveet saadaan konkretisoitua. Toisin sanoen, konsultin tuki voi auttaa avaamaan erilaisia etenemismahdollisuuksia sekä koko ryhmälle että yksittäisille henkilöille. Konsultoinnista voi olla hyötyä niin yhteisötaipaleen alussa kuin jo pidempään toimineessa yhteisössäkin. Kuvan tekijänoikeudet: Pexels Mikä konsultti sitten oikein on ja mihin konsultteja tarvitaan? Konsultin työtä voidaan kuvailla esimerkiksi näin:  " Konsultti on yrityksen tai yhteisön ulkopuolella toimiva asiantuntija, jonka tavoitteena on ohjeistaa kulloistankin yhteisöä tekemään oikeita ratkaisuja erilaisissa haastavissa tilanteissa. Konsultteja on monenlaisia ja monille eri aloille, eikä ole yksittäistä konsulttikoulu