Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Yhteisöprojekti Saaristomerellä

Kuva
Keväällä 2021 tehtiin todella ainutlaatuinen avaus asuntomarkkinoiden saralla! Kustavissa on myynnissä vanha talonpoikaiskartano lukuisine piharakennuksineen. Tila halutaan myydä ensisijaisesti nimenomaan yhteisön käyttöön yksittäisen ostajan sijaan. Ja mikä monien mahdollisuuksien paikka se onkaan! Kuvien tekijänoikeudet: oikotie.fi/asunnot Etuovi.com suosikeissani on jatkuvasti kymmeniä kohteita maalla, jotka houkuttelevat hieman eri syistä. Osa kohteista on tavallisia omakotitalokohteita, mutta idyllisessä miljöössä (metsää, lampi tai järvi, lähteitä, luonnonpuistojen läheisyys...) Yhden ruokakunnan omakotitalokohteet ovat saaneet plussaa myös muun muassa maakellareista, erillisistä aitoista, navetoista, pihasaunoista ja kotarakennuksista.  Monet kohteista ovat kuitenkin sellaisia, että niissä mahdollistuu yhteisöllinen eläminen hyvin löyhän yhteisön muodossa, eli naapurit ovat melko kaukana ja täytyisi sormet ristissä toivoa, että ehkäpä joku tuttu innostuisi muuttamaan samalle seu

Mahdollisia keskittymiä uusille 'citymaalaisille'?

Kuva
Kuten tämän blogin ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, yhtenä blogin perustamisen taustalla olevista syistä on osaltaan edistää pienempien tai suurempien yhteisöjen ja maaseutukeskittymien muodostumista Suomessa. Kaikki tietysti harkitsevat asioita omalta kantiltaan ja tekevät heille sopivat päätökset omista lähtökohdistaan, joten kirjoittajan pohdintojen kanssa saa olla eri mieltä ja kaikki saavat muuttaa vapaasti sinne, minne tuntevat eniten vetoa. M utta, omassa lähipiirissänikin on kasvava joukko ihmisiä, jotka haaveilevat maalle muutosta - j oko lähelle nykyistä asuinkaupunkia tai aina Lapin luontoon saakka. H e eivät vain oikein tiedä mistä aloittaa. Lisäksi k ynnyskysymyksenä monille on se, että ei haluaisi irtiottoa "vain jonnekin" aivan yksin vailla tukiverkkoa. Monet kaipaavat ympärilleen jo ennestään tuttuja ystäviä tai edes jonkinlaista samoista asioista kiinnostuneiden, uusien tuttavuuksien yhteisöä.  Toivon että nämä kirjoitukset ja Oispa Maalla -yhteisöalu

Reunaehtoja asuntotarjonnan haarukointiin

Kuva
Kaikilla on varmaankin omanlaisensa visio siitä, millainen heidän unelmakämppänsä olisi. Tai ehkä useampia "prototyyppejä" mielessä. Joillekin unelmien täyttymys voi olla suuri maalaistalo peltomaisemalla, toisille riittää pikku pirtti metsän reunassa. Tässä postauksessa ei ole tarkoituksena kallistaa toisten haaveita ja suunnitelmia suuntaan tai toiseen, vaan esitellä muutamia seikkoja, joihin itse olemme kiinnittäneet huomiota asuntomarkkinoita selatessa. Kuvan tekijänoikeudet: Pexels / Jonathan Petersson Sijainti Yksi kriteeri sijainnin valinnalle on, että vaikka asunto olisikin maalla, sieltä pääsisi myös melko kivuttomasti suurempaan kaupunkiin tarpeen vaatiessa. Etätyömahdollisuudet ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti ja etätyötrendi todennäköisesti jatkuu vahvana, mutta jotkut työt ovat sellaisia, että ne vaativat läsnäoloa työpaikalla. Ja hyvin usein, ei toki aina, työpaikkoja löytyy enemmän suurista asutuskeskuksista kuin pienistä. Muita syitä suuren kaupun

Omavaraisuus

Kuva
Pitääkö maalla olla omavarainen? Ei pidä. Mutta mikäli omavaraisuus kiinnostaa, mahdollisuuksia siihen on todennäköisesti enemmän tai ainakin eri mittakaavassa kuin kaupungissa. Toki kaupungissakin voi kasvattaa esimerkiksi omia yrttejä ja kasviksia asunnon sisällä kasvitorneissa tai minikasvihuoneissa, parvekkeella erilaisissa ruukuissa ja kasvihuoneissa, omalla pihalla kasvimaalla tai esimerkiksi 4H-yhdistykseltä vuokrattavilla viljelypalstoilla. Kaupungissa asuminen ei myöskään poissulje marjastus-, sienestys-, kalastus- tai metsästysreissuja. Maalta voi myös käydä kaupassa aivan kuten kaupungissakin, toki etäisyydet ovat usein pidemmät joten kaupassa ei tule ravattua joka toinen päivä. Maalle muuton ei tarvitse tarkoittaa sitä, että heti ensitöiksi tulisi kuokata maata, rakentaa kanala ja ehkäpä harkita kaupan päälle vielä lampaita, joiden villasta valmistaa lankaa ja neuloo seuraavan talven villapaidat. Mutta, mikäli jokin tai ehkäpä kaikki  ylläolevista  kiinnostaa, mahdollisuuks

Maalle? Miten ja minne?

Kuva
Maalle, maaseudulle, landelle... Monella suomalaisella on kaipuu maaseudun rauhaan. Kaupungistuminen on toki ollut jo useamman vuosikymmenen trendi ja monissa suomalaisissa pienissä kunnissa ja kylissä muuttoliike on poispäin isompiin kaupunkeihin. Kaupunkeihin muutetaan esimerkiksi opiskelujen, työn tai monipuolisten elämysten perässä. Mutta, samaan aikaan 2020-luvulla on kasvanut kaipuu väljemmälle maaseudulle. Lisäksi kaksoiskuntalaisuus eli monipaikkaisuus on yleistynyt. Tätä sanomaa ajavat esimerkiksi Citymaalaiset , jotka yhdistävät maaseudun rauhan urbaaniin sykkeeseen. Toiset hakevat maaseudulta rauhaa, kun taas toisten motivaationa maaseudulle muuttamisessa voi olla esimerkiksi yhteisöllisyyden ja omavaraisuuden harjoittaminen, kuten esimerkiksi kestävän elämäntavan yhteisöillä tai  Onnellisten Kylä -projektissa, jonka ensimmäinen pilottihanke on määrä aloittaa keväällä 2021. Syitä maalle muuttamiseen on varmasti yhtä monia kuin sinne muuttavia tai ainakin sinne kaipailevia